maanantai 11. toukokuuta 2015

Kuukauden ruokajumitus

Tavallaan se on pasta primavera, mutta se ei ole aito pasta primavera. Kunhan keittää pastaa, pari minuuttia parsaa ja pakasteherneitä. Sen jälkeen lappaa kaikki lautaselle, kaataa päälle rypsiöljyä ja rouhii päälle vielä tuoretta mustapippuria, niin se on siinä. Nopeaa, hyvää ja mielikuvituksetonta kun samaa ruokaa tekee noin 3 kertaa viikossa.


perjantai 1. toukokuuta 2015

Köyhän kaviaari eli sillikaviaari

Alkujaan bongasin sillikaviaarin Raija Orasen kirjasta Ruusunaika nimellä köyhän kaviaari. Nimi jäi mieleen. Tänä duunarin vappuna, joka menee töissä, tein köyhän kaviaaria. Lisuke menisi upeasti uusien perunoiden kanssa. Nyt oli tarjolla vanhoja keitettyjä pottuja, duunarin kuplivaa (vissyä) ja rucolaa.



SILLIKAVIAARI

5 kananmunaa
1 prk (175 g) silliä sinappikastikkeessa
1 nippu tilliä
2 kevätsipulin varret
1 pieni punasipuli
1/2 sitruunan mehu
ripaus sokeria
1 rkl Dijon-sinappia
1 prk smetanaa

Keitä munia noin 7 min. Valuta vesi pois. Anna kuivahtaa ennen kuin lisäät päälle kylmää vettä. Näin kuori irtoaa paremmin. Tee munista hakkelusta.

Tee silleistäkin hakkelusta ja yhdistä hakkelukset. Kaada sillipurkin sinappikastikkeet hakkeluksien sekaan. Laita mukaan smetana ja sekoita.

Silppua tilli, kevätsipulit ja punasipuli toiseen kulhoon. Sekoita joukkoon sitruunan mehua ja sokeri.

Yhdistä nyt kaikki ainekset. Tarkista maku. Nosta astia peiteltynä viileään. Anna tekeytyä vähintään 30 min.