tiistai 4. elokuuta 2015

Viiden marjan juustokakku

Viiden marjan juustokakussa pääosaa näyttelee mustikka. Yritin tehdä seitsemän sortin marjajuustokakun, mutten keksinyt enää millään miten olisin saanut upotettua kakkuun vielä kaksi marjaa. Tyydyin viiden marjan juustokakkuun. Onhan viisikin jo hyvä määrä sortteja.

Juustokakku maistui kaikille taaperosta eläkeläisiin ja siihen väliin upposi erittäin nirso keski-ikäistyvä. Eli hyvää oli ja teen toistekin. Ainoaksi ongelmaksi tuli juustokakun kiille. Vanhana liivatelehtieksperttinä käytin ensimmäistä kertaa hyytelösokeria. Mustikkakiille lähti kakun lämmetessä vaeltamaan kakun pinnalla. Maistui se silti. 

Resepti on mukailtu Ruokatoimittajat Ry:n kirjasta Kakkujen kuningattaret reseptistä Marjastajan juhlakakku. Sen verran kirjasta mainittakoon, että voisin tehdä kirjan kaikki kakut. On ne niin hyviä reseptejä.

VIIDEN MARJAN JUUSTOKAKKU

pohja

200 g karpalo-kaurakeksejä (Fazer: Jyväshyvä Luonnonhyvät Karpalo)
75 g voita

täyte

5 liivatelehteä
7 dl mansikoita ja mustikoita
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl kuohukermaa
1/3 dl sokeria
1/2 dl puolukka-herukkamehua

päälle 

noin 1 l mustikoita 

kiille

2 dl puolukka-herukkamehua
1 dl hyytelösokeria


Hienonna keksit muovipussissa kaulimella kaulien. Monitoimikoneen omistajat voivat surauttaa keksit hajalle koneellisesti. Sekoita murut voisulaan. Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Kiinnitä reunat. Painele seos vuoan pohjalle. 

Perkaa marjat ja hienonna ne sauvasekoittimella. Sekoita marjasoseeseen tuorejuusto. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää sokeri. Kääntele marjasose kermavaahtoon. 

Kuumenna 1/2 dl mehua kiehuvaksi. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois. Liota liivatteet kuumaan mehuun. Lisää neste marjaseokseen. 

Kaada seos vuokaan. Tasoita pinta. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään kaksi tuntia. Mieluiten yön yli.

Irrota kakku vuoasta. Käytä reunojen irrottamiseen veistä ja irrota vasta sitten vuoan reunat varovasti. Laita reunat takaisin. Kumoa mustikat kakun päälle.

Kuumenna 2 dl mehua kiehuvaksi. Lisää siihen hyytelösokeri. Lusikoi seos mustikoiden päälle. Anna olla kylmässä ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti